SRT-Endu IV:ta vedetty kohta kolme kuukautta. Missä mennään?

Möröö,

SRT-Endu IV:n 5. osakilpailu, jossa ajettiin Monacomaisesti 78 kierrosta South City City Long Reverse-radalla saatiin eilen päätökseen. Kilpailun voittajaksi nousi viime kauden paalumestari Traceur_AI:n Taco, joka otti kauden ensimmäisen voittonsa ja nousi klassisten sääntöjen kilpailuissa pistetaulukon kärkeen!

Traceur_AI siirtyi lisäksi klassisten sääntöjen pisteissä tiimien kärkeen, tosin Westhillin Internationalin 750 kilometrin kolminkertaisilla pisteillä varustetun Endun voittanut Eza hengittää 10 pisteen päässä. Heidän jälkeen on pieni rako, mutta kolmannesta sijasta käydään kiivasta taistelua sillä Teppari, Dadu ja Traceurity ovat viiden pisteen päästä toisistaan ja SRT_AI_01 on vain 16 pisteen päässä kolmannesta sijasta.

Maailman Nopein Auto onnistui voittamaan kauden ensimmäisen klassisten sääntöjen Endun, joka oli 500 kilometrin etappi Kyoto Ring Nationalissa. Hänen Muikkunen oli voittanut sen. Nopsan Tupu onnistui pelastamaan itsensä eilisessä Endussa sijoittumalla kolmanneksi. Nopsalla jäi kuitenkin Westhillin Endu väliin ja se näkyy pisteissä, sillä hän on vasta sijalla 9, tosin 7. sija on vain pisteen päässä. Silti, voisi se olla huonomminkin, sillä kakkoskauden mestari Tankslacno näyttää jatkavan samaa surkeuttaan mitä näkyi hänellä kolmannella kaudella. Hänellä on kolmesta kilpailusta kerättynä vasta 9 pistettä ja on vasta sijalla 12.

 

Entäs moderneissa säännöissä?

Moderneissa säännöissä kaksi kuljettajaa on noussut esiin hyvällä tavalla: Nopsan ja Juhan FZR:t. Molemmat ovat onnistuneet ottamaan voiton molemmissa kahdessa ensimmäisessä kilpailussa ja ovatkin kuljettajien pisteiden kärkikaksikko. Hopeasijat molemmista kilpailuista kerännyt Kurkku87:n FZR on kolmantena 11 pisteen päässä kärjessä olevasta Nopsan FZR:ta (hänellä on bonuspisteitä enemmän kuin Juhan FZR:lla). Kärkiviisikko on 17 pisteen päässä toisistaan sillä kuuden pisteen päässä kolmannesta sijasta ovat sekä Nopsan FXR, että Tepparin XRR.

Luokkien pisteissä tilanne on taas se, että Nopsa johtaa GTR-luokkaa voitettuaan siinä kaksi ensimmäistä kilpailua. Juhalla on sama tilanne GT2-luokassa, mutta ero kakkosen ja kolmosen välillä on huikeat 50 pistettä. GT3-luokassa kärkikaksikon ero on vain kaksi pistettä. Kurkku johtaa sitä, vaikkei ole voittanut kilpailuakaan ennen Nopsaa siinä luokassa.

Tiimien pisteissä Nopsa johtaa 25 pisteen erolla ennen Kurkkua ja 32 pisteen erolla ennen Tepparia. Vaikka Juha on voittanut molemmissa kilpailuissa, on hän silti peräti 42 pisteen päässä Tepparista. Muut kuljettajat ovat jääneet jonkin verran, johtuen siitä, että EzA ja Litro eivät osallistuneet toiseen kilpailuun, kun taas Dadu ja Jh89 eivät osallistuneet ensimmäiseen kilpailuun ja Arde62, Fintendo, Mikkolehtinen, SRT_AI_01, Tankslacno, Traceur_AI, Traceurity eivät ole osallistuneet kumpaankaan kilpailuun. Tilanteen pitäisi muuttua seuraavassa osakilpailussa, jossa ajamme Fern Bay Goldia melkoiset 130 kierrosta/450 kilometriä.

 

Yhteispisteissä? Tilanne siellä näyttää siltä, että ennen Monacon osakilpailua 100% voittoprosentin kilpailuista joihin on osallistunut omannut Nopsan FZR on edelleen kärjessä, mutta Kurkku87:n FZR hengittää kuuden pisteen päässä. Lisäksi Juhan FZR, Traceur_AI:n FZR sekä EzA:n FXR ovat lähellä kärkikaksikkoa, ja vielä lähempänä toinen toistaan! Tepparilla on taas aika hauska tilanne, sillä hänen kuskit ovat kaikki peräkkäisillä sijoilla 6-8 ja kahdella heistä on vieläpä sama pistemäärä!

Tepparin tasaisuuden takia hän on pistekärjessä tiimeissä, mutta Nopsa on hyvin lähellä häntä; vain 8 pisteen päässä! Kolmantena tulee eniten bonuspisteitä kerännyt Kurkku87. Eli lienee selvää, että mikään ei ole vielä ratkennut tässä sarjassa! 11 kilpailuahan on vielä ajamatta!

 

Bonukset, mikä niissä on tilanne?

Kuten näkyy, bonukset ovat aika tasaiset! Veikkaanpa, että näistä kaikista tulee vielä tiukka taistelu!

 

Pisteet on nyt päivitetty. Nähdään seuraavassa Endussa, joka ajetaan Fern Bay Goldissa moderneilla säännöillä 13.5!

SRT-Endu IV alkaa!

Eikö tulekin Estemestari tästä mieleen? Tämä on aivan sama sivupohja mitä siinä sarjassa käytettiin!

Anyway, SRT-Endu IV alkaa 28.1 ja kestää huikeat 316 päivää ja 16 kisaa päättyen joulukuun 9 päivä!

SRT-Endu IV on tällainen pähkinänkuoressa:

SRT-Endu III + (SRT-Endu III + Min vs. Med vs. Max) +  Estemestari = SRT-Endu IV. Puolet kisoista ajetaan SRT-Endu III:n säännöillä, kun taas toisessa puolikkaassa autot on jaettu kolmeen eri luokkaan aivan kuin Min vs. Med vs. Maxissa. Estemestari taas on mukana tuossa laskukaavassa, sillä tällekin sarjalle on omat – hyvin samannäköisetkin vielä – nettisivut!

Anyway, tälle sivustolle tulee myöhemmin lisää Enduaiheisia uutisia. Joka tapauksessa, valmistautukaa neljänteen – ja täysin uudistettuun – kauteen vaikkapa lukemalla muut tämän sivuston sivut!